Hammashoidon kehittymisestä Suomessa
1800-luvun lopulla saatiin Suomeen ensimmäinen hammaslääkäri tuoli ja Singerin ompelukoneesta jalostettu porakone. Eetteriä ja ilokaasua käytettiin puudutteena. Vuosisadan lopussa otettiin käyttöön paikallispuudutteet ja esiteltiin röntgenlaite hammaslääketieteeseen.
Hammasharjaa pidettiin ylellisyysvälineenä vielä 1800-luvun lopulla. Perheessä saattoi olla vain yksi hammasharja. Hampaidenharjausta pidettiin jopa syntinä.
1892 Helsingissä Aleksanterin yliopistossa aloitettiin hammaslääkärikoulutus.
1940-luvulla kaikki hammaslääkärit komennettiin puolustusvoimien palvelukseen, jolloin kotirintamalla hammaspalvelut vähenivät. Hammaslääkärit saivat sotakuukausipalkkaa ja naiset erityispalkkion. Työlomia myönnettiin siviilipotilaiden hoitamiseen. Sotien aikana karies väheni, koska sokeria säännösteltiin. Hoidon tarve kasvoi nopeasti 1940-luvun lopulla kun sokerin kulutus alkoi lisääntyä. Vipeholm-tutkimus 1954 osoitti sokerin olevan syy hammaskarieksen synnyssä. Monet halusivat hoitaa maksutta sotainvalideja – vuoteen 1940 mennessä jo 200 lääkäriä oli ilmoittautunut hoitamaan sotainvalideja ilmaiseksi.
Sodan jälkeen oli pulaa välineistä, laitteista, tarvikkeista – jalkapora oli vielä käytössä. Tarveaineet olivat tuontitavaa Suomeen, ja vaikea saada.
Sairauksina olivat reikiintyminen ja tulehdukset. Hoitoon mentiin säryn ja turvotuksen takia. Hoitoina olivat paikkaus, poisto ja proteesit. Penisiilinin ansiosta tulehdukset saatiin hallintaan, ennen sitä hammaperäiset infektiot olivat yleinen kuolinsyy. Paikkaamiseen käytettiin amalgaamia. Sillat ja kruunut tehtiin kullasta mitä sota-aikaan oli vaikea saada.
Poljettavan jalkaporan korvasi sähkökäyttöinenpora ”narupora” vuosien 1930-1940 aikana.
Kivun hallinta hammashoidon yhteydessä parani puudutusaineiden kehittyessä. Jos ei kunnassa ollut hammaslääkäriä, potilaat menivät kunnanlääkärin vastaanotolle.
Suomeen perustettiin vuonna 1920 yhdistys suun ja hampaiden hoidon edistämiseksi. Pian perustamisen jälkeen Mannerheimin Lastensuojeluliitto otti hoitaakseen tämän yhdistyksen.
1940-luvun lopussa hammaslääkäreitä oli Suomessa reilut 1200, 1 hammaslääkäri 3000 asukasta kohti. Hammashoitajaja kursseja aloitettiin toteuttaa 1940-luvulla ja näin saatiin apua lääkäreille.
Kunnat saivat tehtäväksi järjestää vuodesta 1957 lähtien hammashoitoa kansakoululaisille. Hammaslääkäripulan vuoksi lakiin annettiin 10 vuoden siirtymäkausi. 1950-luvulla koulussa hammashoito oli karieksenhoitoa.
1950 -luvun lopulla Turussa aloitti hammaslääketieteen koulutusyksikkö, nimeen omaan kouluhammaslääkäreiden lisäämiseksi. Koska suurin osa valmistuneista lääkäreistä sijoittui Etelä-Suomeen niin, Kuopiossa ja Oulussa aloitettiin vuonna 1973 hammaslääkärikoulutus.
1960-luvulla yhä useammalla hammaslääkärillä alkoi olla työssään apuna hammashoitaja. Puhutaan nelikäsityöskentelystä – sit down-tekniikalla. Hoitaja ja hammaslääkäri työskentelivät yhdessä. 1960-luvulla oli jo käytössä tehoimuri, röntgen ja hammaskiven poistoon ultraäänilaite.
1966 valmistuneet ensimmäiset erikoishammasteknikot saivat tehdä proteesit suoraan potilaille.
Kansanterveyslaki tuli voimaan vuonna 1972 – siinä määriteltiin hammashoito nuorille.
Tekohampaiden valmistus ja hampaiden poisto oli yleistä hampaiden hoitoa: ”Juhannuksen aika oli kovvaa aikaa, kevättalven revitykset parantunneet ja piti saada nuorison hampaat suuhun, kuka häihinsä, kuka muuten vain juhannusjuhliinsa. Aamuautojen tultua, lyötiin kipsit suuhun, otettiin purennat ja ennen iltapäivän kyytiä ehdittiin sovittaa muiden jo sovittujen aikojen välissä, sitten vei posti hampaat, jos ei kerenneet odottaa seuraavaan päivään. Potilaat osasivat reunoja viilata, jos niistä painoi (proteesien).” (Muistelo hammaslääkäri Rauha Lounila, Torniosta – Oulun hammaslääkärihistoriikissa)
Hampaiden hoitoa kotikonstein
Halosen puluveri – aspiriini, pervitiini pulveri, pyramidi pulveri, hota pulveri – sitä jopa ameriikasta pyyettiin. Happoja tuikattiin särkevän hampaan koloon: rikkihappo, suolahappo, typpihappo – saatiin ajanoloon liukenemaan koko hammas.
Lyijyvesikääreet, villasukkaan laitettu kuumavesipullo, kuuma puuro-tai savihaude, raakasianliha – läskipuoli ihoa vasten – Villahuivikääre päälle.
Hampaankoloon työnnettiin myös kanferiöljyssä kastettuja mustia lampaanvilloja. Riihen lattian alta haettiin ruumislaudasta tikku, jolla koloa kaivettiin. Kuumalla rautanaulalla poltettiin hermonpää; väännettiin mutkalle, kuumattiin kärki punaiseksi, jolla sitten hermoa painettiin.
Poromiehen konsti hammassärkyyn: otettaan poron taljasta tai koipinahasta pieni suikale, siihen pannaan pieni nokare rintalapsen kakkaa, ja se kääritään tiukaksi tolloksi ja siihen pistetään neulalla reikä ja paketti reikä puoli eespäin siihen hammaskolloon ja purraan hampaat yhteen.
Iilimadolla imettäminen – runo, jonka kertoja muistaa: iilimato hampaasta kolotuksen poistaa, imemällä ikenistä pahaa verta ottaa, lammesta tämä mato syntyy ja kasvaa mutta apteekista ostettaessa markan se maksaa.
