Kuopion yliopistollinen sairaala

Tarinaharjun sairaalamuseo

Tarinaharjun sairaalamuseo

Tarinaharjun sairaalamuseo

Tarinaharjun sairaalamuseossa (1981-2021) oli esillä Kuopion keskussairaalaan, sen edeltäjiin sekä sotasairaaloihin liittyvää aineistoa.

Lisätietoa museosta

Virtuaalinen kierros museossa

Tarinaharjun sairaalamuseosta on tehty virtuaalinen ympäristö. Käy tutustumassa!

Tutustu virtuaaliympäristöön

Draamaa sairaalamuseossa

Nauti tanssielokuvasta ja seitsemästä sairaalatoiminnan historiaa elävöittävästä draamakohtauksesta.

Katso tarinat
KYS_sin_fi_web_png

Sairaalamuseotoiminnan kehittämisestä

(Huom! Tekstiä hieman päivitetty äänittämisen jälkeen.)

Kuopion lääninsairaalan henkilökunta aloitti museoesineiden keräämisen jo 1950-luvulla.

Kuopion keskussairaalan (KUKS), vuodesta 1972 Kuopion yliopistollisen keskussairaalan (KYKS) talouspäällikkö Heikki Poutanen ja ylihoitaja Aili Kokkonen sekä varastopäällikkö Lauri Aronen lähtivät toteuttamaan museohanketta. Sairaalan liittohallitus perusti vuonna 1974 sairaalamuseotoimikunnan.

Sairaalamuseon avajaiset pidettiin Siilinjärvellä 9.11.1981 entisen Tarinaharjun parantolan eli Tarinan sairaalan ylilääkärin museotilaksi muutetussa asunnossa.

Vuonna 1990 perustetun Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin ja hallintokeskuksen johtoryhmä asetti uuden museotyöryhmän vuonna 1998. Museotyöryhmän puheenjohtajaksi asetettiin lääketieteen historiaa harrastava professori, eläkkeelle siirtynyt johtajaylilääkäri Juhani Kärjä. Dosentti Matti Mattila kehitti esineiden tallentamisessa käytettävän ATK- järjestelmän ja samalla myös valokuvasi museon kaikki tuhannet esineet ja kirjat. Toimistosihteeri Ritva Keinäsen työ taltioinnin järjestelyssä oli mittava.

2001 museon toiminnasta alkoi vastata Kuopion yliopistollisen sairaalan (KYS) ja Kuopion yliopiston asettama työryhmä. Juhani Kärjä jatkoi työryhmän puheenjohtaja vuoteen 2009, jonka jälkeen professori, johtajaylilääkäri Viljo Rissanen siirtyi museotyöryhmän puheenjohtajaksi.

Sairaalamuseoon on vuosien kuluessa käynyt tutustumassa useita opiskelijaryhmiä sekä muuta yleisöä. Kysin henkilökunta on esitellyt museota. Alkuvaiheessa museotoimintaa esittelyjä oli 2-3 kertaa kuukaudessa ennakkovarauksia käyttävällä toimintaperiaatteella.

Siilinjärvellä Tarinaharjussa toiminut sairaalamuseo on ollut Kuopion yliopistollisen sairaalan (KYS) alaisuudessa vuodesta 1981. Museossa on esillä Kuopion keskussairaalaan ja sen edeltäjien sekä sotasairaaloihin liittyvää aineistoa. Sairaalamuseon yläkerran aula on kalustettu 1930-luvun keuhkotautiparantolan potilasaulan esinein ja muut huoneet lääkärin vastaanottotilaksi, lastensairaanhoidontilaksi, potilashuoneeksi, leikkaussaliksi, sairaalan johdon huoneeksi, keittiöksi sekä kylpyhuoneeksi.

Museon 40-vuotinen historia päättyi syksyllä 2021. Sen kulttuurihistoriaa ja arvokasta perinnettä säilytetään virtuaaliseen muotoon. Kuopion yliopistollinen sairaala ja Savonia-ammattikorkeakoulu työstivät yhteistyössä monialaisessa hankkeessa tämän sivuston vuoden 2021 aikana. Museon esineistö pakataan ja jätetään odottamaan valtakunnallisen sairaalamuseon syntyä. Kuopion yliopistollisen sairaalan asiakkuuspäällikkö Merja Ålander, johdon assistentti Tuija Jussila ja taideasiantuntija Henna Hietainen ovat vieneet voimallisesti museon virtuaalista säilyttämishanketta eteenpäin.

Tähän virtuaaliseen ympäristöön on työstetty tanssielokuva ja muutamia draamakohtauksia elävöittämään museotunnelmaa. Draamakohtaukset ovat sepitteellisiä ja kohtausten ainoa historiallinen henkilö on synnytys- ja tuberkuloosilääkäri Eva Piispanen (1877-1950). Hän on kuopiolaisen alkoholitehtailija Piispasen tytär, joka oli sairaalan lääkärinä vuosina 1913-17 ja 1923-32.

Vuonna 2019 perustettiin Tarinaharjun luonnonsuojelualue. Suojelualue sijaitsee Patakukkulan-Tarinaharjun harjualueella ja sen pinta-ala on noin 22 ha. Suojelualue on pääosin vanhaa harjumännikköä sekä tuoreen kankaan kuusikkoa. Alueen rauhoittamisen perusteena on harju- ja metsäluonnon sekä luonnonmaiseman suojeleminen säilyttämällä alue luonnontilaisena. Rakennukset eivät ole suojelukohteita ja niiden tulevaisuus on sivuston laatimisen aikoihin vielä avoin.

Alla on kuvia keskeisistä henkilöistä. Saat kuvan suuremmaksi painamalla sitä. Kuvan sulkeminen oikean yläkulman ruksista.

Matka sairaanhoidon menneisyyteen

Oheisella videolla johtajaylilääkäri Juhani Kärjä esittelee Tarinaharjun sairaalamuseota ja sairaanhoidon historiaa.
Tuotanto KYS AV-yksikkö 2001.

Sairaalatoiminnan kehityksestä Kuopiossa  

(Huom! Tekstiä hieman päivitetty äänittämisen jälkeen.)

Ennen varsinaisia sairaaloita ja lääkäreitä parturin ammatinharjoittajat (välskärit) saattoivat hoitaa joitakin ulkonaisia sairauksia. Kylvettäjät puolestaan hoitivat sairaita harjoittamalla kuppausta ja haavojen hoitoa. Palvelujaan tarjosivat myös oppimattomat, erilaisten vaivojen parantamiseen vihkiytyneet puoskarit. Lääkäreitä ei juuri ollut, sillä koulutus edellytti opiskelua ulkomailla. (Arkistojen portti: Sairaalalaitoksen kehityksestä)

Savo-Karjalan lääninlasaretti ja hospitaali oli ensimmäinen sairaala Kuopiossa. Se perustettiin vuonna 1794 Maljapuron varteen. Sairaalassa oli viisi sairaansijaa ja sinne ei otettu alle 5-vuotiaita lapsia. Asia perusteltiin sillä, että lapsilla oli huono selviämisen mahdollisuus tuon ajan sairauksista. Kerrotaan, että potilaat pesivät itse pyykkinsä Maljapurossa.

Lahdentaan lääninlasaretti perusteettiin vuonna 1822 Kuopion lääninvankilan viereen. Puutalokortteli on vanhimpia sairaalatoiminnassa säilyneitä rakennuksia. 1870-luvulla rakennus siirtyi Kuopion vankilan tiloiksi.

Perimätieto kertoo, että Lahdentaan sairaala sai 1820–luvulla keisarilliselta lääkintäkollegiolta lahjana ruotsalaisen rykmentin instrumenttiarkun. Lahdentaan sairaalan instrumentit olivat sairaalamuseon vanhimmat esineet.

Kuopion lääninsairaala sai uudet rakennukset Valkeisenlammen rannalle vuoteen 1877 mennessä. Sairaalakadun suuntainen näyttävä kirurgisen osaston rakennus valmistui vuonna 1910. Rakennuksen julkisivu avautuu Kauppakadulle. Sairaalakadun rakennukset olivat 1959-2014 välisen ajan sairaan -ja terveydenhoidon oppilaitoskäytössä.

Kuopion keskussairaalan (KUKS) rakennukset valmistuivat nykyiselle paikalle vuonna 1958. Sairaalan toiminta alkoi tammikuussa 1959. Alkuvaiheessa sairaalassa ei ollut vielä kaikkia erikoisaloja. Aivo- ja sydänleikkaukset sekä syöpähoidot haettiin Etelä-Suomesta. Sairaalan yhteydessä oli jo alkuaikoina jonkin verran tieteellistä toimintaa.

Laki Kuopion korkeakoulun perustamisesta annettiin 1966, Kuopion korkeakoulun toiminta alkoi vuonna 1972. Samana vuonna keskussairaala muuttui Kuopion yliopistolliseksi keskussairaalaksi (KYKS).

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän (PSSHP) aloitettua toimintansa vuonna 1990 sairaalan nimi muuttui nykyiseksi Kuopion yliopistolliseksi sairaalaksi (KYS).

Lisää kuvia sairaaloiden historiasta
(avautuu uuteen välilehteen)

Potilashoidon historiaa

Alta löydät kertomuksia potilashoidon historiaan liittyen. Saat kertomuksen auki ja kiinni klikkaamalla otsikkoa. Voit myös halutessasi kuunnella ääniteversiot kertomuksista. Tekstejä on hieman päivitetty äänitysten jälkeen.

Tuberkuloosi Suomessa ja muualla

Tuberkuloosi (tbc, lyhenne tb) on Mycobacterium tuberculosis -bakteerin aiheuttama, yleensä keuhkoissa esiintyvä pitkäaikainen sairaus. Tauti luokitellaan Suomessa yleisvaarallisiin tartuntatauteihin ja hoitamattomana se leviää laajalle elimistöön ja saattaa tuhota keuhkoja ja keskushermostoa. Hoitamaton tauti johtaa usein kuolemaan. Taudinaiheuttajan eristi vuonna 1882 saksalainen lääkäri Robert Koch. Potilas yskii limaa ja kuumeilee, ellei tauti ole salakavalan vähäoireinen.

Tautiin kuolleisuuden huippu Suomessa asettui 1860-luvulle. Potilaat eivät kokeneet tautia niin pahana kuin esim. ruton. Tautiin kuoltiin riutuen. Asuinolosuhteet ja ravitsemukselliset olot ja työolot vaikuttivat sairastavuuteen. 1930-luvulla tuberkuloosi tappoi yhden potilaan tunnissa. Kuolleisuus säilyi korkealla tasolla toisen maailman sodan jälkeiseen aikaan saakka, jolloin kuolleita oli kaksi 1000 asukasta kohden. 1950-luvulla Suomen tautitilanne oli vielä Euroopan pahimpia. Elintason, ravitsemuksen ja työolosuhteiden/-lainsäädännön parantuessa sekä sairaalaverkoston ja lääkkeiden kehittymisen myötä tauti saatiin hallintaan.

Suomessa todettiin vuonna 2008 enää yhteensä 343 tautitapausta, joista neljä alle 15-vuotiailla ja 177 yli 64-vuotiailla. Suomalaissyntyisten vanhempien Suomessa syntyvien lasten riskin sairastua tuberkuloosiin arvioitiin vuonna 2006 olevan äärimmäisen pieni.

Maailman terveysjärjestön WHO:n arvion mukaan 1/3 maailman väestöstä on tuberkuloosibakteerin kantajia. Sairaustapauksia oli vuonna 2007 hieman yli yhdeksän miljoonaa, näistä 86 % Aasiassa ja Afrikassa, ja kahden miljoonan arvioitiin vuosittain kuolevan tautiin. Uusien tautitapausten absoluuttinen ja suhteellinen määrä on viime vuosina pysynyt miltei ennallaan, ja taudin suhteellinen esiintyvyys on ollut juuri ja juuri havaittavassa laskussa. WHO:n tavoite oli määrän saaminen selvään laskuun vuoteen 2015 mennessä. Siinä missä tilanne muualla oli 2000-luvun puolivälissä vakaa tai myönteinen Afrikan maissa tautitapaukset lisääntyivät viiden prosentin vuosivauhtia.

Suomen tuberkuloosisairaalaverkoston perustaminen ja taudin hoidoista

Kaikkiaan Suomessa on ollut keuhkotautiparantoloita/-sairaaloita 16. Siilinjärvelle valmistui Tarinaharjun työkykyisten keuhkotautisten kansanparantola vuonna 1911. Nykyinen Tarinan sairaalan päärakennus valmistui 1931. Euroopassa potilaita hoidettiin Alppien raikkaassa ilmassa. Suomessa, parantolat perustettiin mäntymetsään. Ne eristivät myös tarttuvan sairauden.

Hygienis-diettinen hoito eli ravinto ja raitis ilma tähtäsi yleiskunnon kohentamiseen. Puhuttiin hallimakuuttamisesta eli potilaita makuutettiin parvekkeilla tai jopa mäntymetsässä.

Kirurgisia toimenpiteitä suoritettiin sairaiden keuhkojen lepotilaan saattamiseksi. Ilmarinta eli typetys, palleahermon katkaisu, rintakehän muovausleikkaukset eli thorakoplastiat kuuluivat hoitovalikoimaan. Nämä ns. kollapsihoidot tulivat laajempaan käyttöön 1920-1930-luvulla.

1950-luvulla spesifien lääkkeiden kehityksen myötä aloitettiin tehdä myös vaativampia keuhkoleikkauksia, keuhkon osien poistoja. Kirurginen hoitomuoto kesti 1960-luvun lopulle, jolloin lääkehoidot syrjäyttivät leikkaukset ja uudet potilaat saatiin aikaisemmin hoitoon. Lääkkeet tulivat hoitoon mukaan 1950-luvun alussa, puhuttiin lääkeliittoumasta tuberkelibasillia vastaan. Kolmen lääkkeen yhdistelmähoito oli Streptomysiini (SM), Para-aminosalisyylihappo (PAS) ja Isoniatsidi (INH).

1949 UNICEF lahjoitti kaikkiaan 9 pienoisröntgen laitetta Suomeen ja niihin erityiset kuljetusautot. Lahjoitetut laitteet jaettiin tuberkuloosipiireille. Vuodesta 49-lähtien kuvaukset olivat pakollisia. Ongelmana oli se, että puuttui osaavia kuvaajia. WHO:n palkkaaman kouluttajan avulla järjestettiin kuukauden mittainen kurssi. Tuolloin koulutettiin 12 kuvaajaa. Tarina kertoo röntgenhoitajasta, joka ensimmäisten röntgen laitteiden aikaan puki aina kuvauksiin puhtaat alusvaatteet, koska pelkäsi, että laite saattaisi kuvauksen aikana aiheuttaa hänelle itselleen kuoleman.

Sota-ajalta tarina kertoo sotasairaalan sairaanhoitajasta, joka pommitusten aikana joutui pitkiä aikoja kyyhöttämään osaston potilaiden kanssa sairaalan pommisuojassa. Vuonna 1945 hänellä todettiin tubi ja hän joutui parantolaan, jossa toinen keuhko leikattiin. Seuraavana vuona hänet lähettiin jatkohoitoon Ruotsiin, jossa hän oli 9 kuukautta.

Synnyttäneiltä äideiltä, joilla oli tubi, otettiin lapset ja sijoitettiin Joulumerkkikoteihin. Näitä koteja oli Tampereella, Oulussa ja Kuopiossa. Näin toimittiin vuosina 1936-1973. Kodeissa oltiin kahdesta kolmeen vuoteen. Calmette-rokotuksen (BCG) tultua käyttöön 1940-luvulla noissa kodeissa oleminen lyheni 8 kuukauteen. Viimeistään vuoden ikäisenä lapset palautettiin omaan kotiin, lastenkotiin tai sijaiskoteihin.

BCG-rokote annettiin Suomessa kaikille vastasyntyneille vuoteen 2006, jonka jälkeen sen ottamista tarjotaan alle 7-vuotiaille lapsille, joilla on lisääntynyt riski saada tartunta ja sairastua.

Elämää tuberkuloosisairaalassa

Päiväohjelma oli säännöllinen; oli mm. hallimakuut parvekkeilla kolme kertaa päivässä.

Sairaaloihin perustettiin tuberkuloosipotilaiden parantolaopistoja, ensimmäiseksi Kiljavan parantolaan (1941). Parantoloissa oli tuntiopettajia ja opinto-ohjaajia. Potilaille järjestettiin opetus ja valistustyötä sekä ammattiopetusta myös kirjeopetuksena. Kymmenessä parantolassa pidettiin esim. suomen kielen ja kirjanpidon kursseja. Innostus potilaiden keskuudessa oli valtava. ”Tarinaharjun opetuspäällikkö”, lahjakas potilas kirjoittaa parantolaopiston johtokunnalle: ”Suorastaan siunaan opiskelutyötä, se on ollut aivan erinomaista sielunhoitoa ja ruumillistakin vastustuskykyä se on varmasti kehittänyt ja lisännyt” (26.7.1938).

Jo ennen parantolaopiston perustamista parantolat pyrkivät järjestämään erilaista työhoitoa ja näin säilyttämään potilaiden henkisen vireyden. Kussakin parantolassa oli rainaprojektori. Keskustoimistosta lähetettiin eri teemoja käsitteleviä luentoja rainoina, joita opinto-ohjaajat esittivät paikallisesti. Myöhemmin opettajista tuli keskusparantoloiden askarteluohjaajia.

1960-luvulla hoitojaksot olivat useita kuukausia. Aikalaispotilaan kertomana päivät sairaalassa olivat ohjattuja. Potilailla oli esim. nukkumistunnit, jolloin piti olla sängyssä nukkumassa. Myös kananmunista oli tehnyt paranemista edistäviä shotteja. Hoitaja oli salakuljettanut huoneeseen tomaatteja, koska potilailla oli huonot veriarvot. Lääketabletit olivat isoja ja niitä piti ottaa 24 kappaletta päivässä. Kotiin lähtiessä aikalaispotilas sai kolme (10x20cm) isoa lääkepurkkia mukaan. Koska lääkkeitä oli vaikea niellä niin, hän poltti lääkkeet kotona ja kertoo, että niistä lähti sakea sininen savu.

Kuopion sotasairaala perustettiin 1939 syksyllä. Yksi sotasairaalan 18 osastoista Tarinaharjun tuberkuloosiparantola oli os. 12, jossa 300 sairaansijaa. Käytössä oli kaksi leikkaussalia ja oma röntgenkone. Tarinaharjun alueella olevaan Pikku Tarina -nimiseen rakennukseen, jossa oli 50 sairaansijaa sijoitettiin tuberkuloosipotilaat, joita ei voitu kotiuttaa, sekä sotatuberkuloottiset.

Punaisen ristin lipun tarina. Lippu asetettiin sairaalan katolla niin, että se näkyi lentokoneista. Näin uskottiin, että pommitukset pystyttiin estämään. Lippu kuitenkin poistettiin kiireesti, koska se oli näkyvä merkki pommikoneille.

Suomen sota-ajan sairaanhoidon tarvikkeista

Hoitotarvikkeista oli pula. Päällikkölääkärin päiväkäskyn mukaan paperiset kreppisiteet tulivat käyttöön vuonna 1941. Harsosidettä sai käyttää 0,5 m/potilas/päivä. Koko maassa käytettiin 70 cm leveää sideharsoa 3 miljoonaa metriä. Paperisiteitä 0,5 miljoonaa metriä. Syyskuussa 1941 sideharso oli tyystin loppu ja kaikki mahdollinen oli pestävä ja käytettävä uudelleen. Marraskuussa 1941 paperilakanat tulivat käyttöön. 1943 oli puute myös hoitajattarien sukista ja he saivat olla ilman sukkia.

10 000 virvoitusjuomapulloa tilattiin verensiirtoja varten puolustusvoimille. Vapaaehtoisia verenluovuttajia ilmoittautui 90 000. Veripalvelun tehtäviin koulutettiin välirauhan aikana naispuolisia hammaslääketieteenopiskelijoita.

Epilepsia on neurologinen sairaus, jossa aivojen hermosolujen poikkeava sähköinen toiminta aiheuttaa epileptisiä kohtauksia. Epilepsiaa on hoidettu aina kunkin ajan sairauskäsityksen mukaan. Babylonian ennaltaehkäisevistä amuleteista keskiajan raudalla polttoista nykyaikaiseen lääkehoitoon ja epilepsiakirurgiaan. Ensimmäinen epilepsian kirurginen hoito aloitettiin vuonna 1886 Lontoossa Sir Victor Horsley`n toimesta.

Englantilaista Hughlings Jacksonia pidetään yhtenä merkittävänä henkilönä epilepsian historiassa. Hän kuvasi 1850-luvulla epilepsian tyypilliset oireet. Saman vuosisadan lopulla epilepsia jaetaan alatyyppeihin ”grand mal”, ”petit mal” ja ”hysteroid”.

Aivosähkökäyrän (EEG) perusilmiöiden kuvailun jälkeen epilepsian EEG-muutokset kuvattiin ensi kerran vuonna 1935. Suomeen ensimmäinen EEG-laite saatiin Töölön sairaalaan vuonna 1948.

Ensimmäinen useimpiin eri epilepsian muotoihin tehoava lääke Fenytoiini (kauppanimellä Dilantin) tuli markkinoille 1930-luvun lopulla, ja siitä tuli vuosikymmenien ajaksi epilepsian tärkein hoitokeino.

Mainintoja paaston suotuisasta tehosta epilepsiassa on jo antiikista Hippokrateen, lääketieteen isän ajoilta. 1920-luvun alusta lähtien yleistyi ketogeeninen dieetti. (Erittäin vähähiilihydraattinen dieetti, jonka tavoitteena on kehon saattaminen ketoosiin) ja sitä alettiin tutkia tarkemmin varsinkin Yhdysvalloissa. Suomessa dietti ei kuitenkaan vakiintunut 1900-luvulla yleiseen käyttöön.

Epilepsian kirurginen hoito alkoi kehittyä vuonna 1954 ilmestyneen Penfieldin ja Jasperin kirjoittama teoksen myötä. Teoksen nimi on ”Epilepsy and the Functional Anatomy of the Human Brain”.

Epilepsia luokiteltiin psykiatriseksi sairaudeksi vielä 1950-luvulla, jolloin epilepsiaa sairastavia saatettiin jopa sulkea laitokseen. Suomen ensimmäinen epileptikoiden hoitoon tarkoitettu Vaajasalon parantola avattiin vuonna 1900. Langettavatautisten Hoitoyhdistys oli perustettu Kuopioon jo paria vuotta aikaisemmin.

Kliininen neurologia säilyi pitkälle 1960-luvulle saakka oireiden perusteella tehtävänä erotusdiagnostiikkana. Tutkimusmenetelminä olivat lähinnä vain lumbaalipunktio, aivokartta, kalloröntgen, Wassermannin koe (veren seerumin tutkimus). Diagnoosin pääseminen perustui tarkkaan lääkärin tekemään statuksen ja potilaan pitkään seurantaan.

Jänneheijasteiden tutkiminen tuli osaksi neurologista statustutkimusta 1870-luvulla. Aluksi refleksit koputeltiin sormin, kämmensyrjällä tai keuhkojen ja muiden elinten perkussioon kehitetyillä vasaroilla.

Neurologia ei ollut varsinaisesti sairaanhoidon etulinjassa, ja potilaat makasivat pitkiä aikoja vuodeosastoilla tarkkailussa. Hoitomahdollisuuksia oli vähän, ja hoitolinja oli usein konservatiivinen. Aivokalvon alaisen verenvuodon saanut potilas (SAV) saattoi tulla hoitoon seitsemän viikon kuluttua vuodosta, minkä jälkeen hänet määrättiin kuuden viikon vuodelepoon. Monet neurologiset tautiryhmät eivät ennen erikoisalan perustamista tuntuneet kuuluvan kenellekään. Neurologiasta (vuoteen 1966 asti hermotaudit) tuli itsenäinen erikoisala 1961 ja sille vahvistettiin omat koulutusvaatimuksensa.

Stetoskoopista

Stetoskooppi on yksi tunnetuin terveydenhuollon ammattilaista kuvaava symboli. Stetoskooppi näkyy terveydenhuollon henkilön kaulalla, taskussa tai työpöydällä. Potilaan elimistä kuuluvien äänien kuuntelua (auskultaatio) tehtiin aikaisemmin paljaalla korvalla. Tämä aiheutti etenkin naispotilaiden kohdalla hankalia tilanteita.

Stetoskooppi oli aluksi puuputki, joka kehitettiin Pariisissa 1816. Puuputki korvattiin joustavalla putkella 1840-luvulle mennessä. Binauraalinen (aivoissa äänenpaikallistamiseen liittyvä käsite) versio stetoskoopista kehitettiin Irlannissa vuonna 1851. Se otettiin massatuotantoon ensimmäisenä stetoskooppina.

Vuonna 1926 Yhdysvalloissa Harwardin yliopistossa lääkäri ja sähköinsinööri yhdessä kehittivät stetoskoopin kaksipäisen rintakappaleen. Korkeat taajuudet kuunnellaan tasaisen muovikalvon kautta ja kuppimaisen kellon kautta kuullaan matalat äänitaajuudet.

Liikunnan ja fyysisen harjoittelun merkitystä korostettiin kiinalaisissa kirjoituksissa ja piirroksissa jo 2000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Tuki- ja liikuntaelinten sekä hengitys oireiden hoitoon kuuluivat rituaaliset asennot ja liikesarjat, joita erityisesti taolaiset papit toteuttivat.

Ensimmäisessä varsinaisessa lääkintätaidon oppikirjassa The Yellow Emperor`s Classic of Internal Medicine julkaistiin Kiinassa n. 400 eKr. Siinä annettiin mm. yksityiskohtaiset tiedot kuinka esim. raajahalvaus tuli hoitaa hengitysharjoituksin, ihon ja lihasten hieronnalla mutta ennen muuta raajojen liikuttelulla ja omaehtoisilla harjoitteilla. Mihinpä muuhun mm. toispuolihalvauspotilaan kuntoutus tänäkin päivänä perustuu?

Antiikin Kreikassa Hippokrates (460-378 ekr.), lääketieteen isä, piti sairaan potilaan sielun ja ruumiin hyvinvoinnin ja kunnon edistämistä voimistelun keinoin merkityksellisenä.

Suomessa sairasvoimistelun lääkinnällisestä käytöstä löytyy kirjallisia merkintöjä 1800- luvun puolivälistä alkaen. Sairasvoimistelu oli itseoppineiden, kansanparantajien hierontaa ja liikkeitä, joita suoritettiin potilaalle sairautta parantavassa tarkoituksessa. Menetelmäopit oli saatu kokemuksen kautta.

Viime vuosisadan alun lääkitysvoimistelu oli virkistys- ja mukavuustarkoituksiin annettua hierontaa ja erilaisia lämpö- ja kylmäkäsittelyjä. Potilaille annettiin pääosin passiivisia liikkeitä, koska käsitys sairauksien ja vammojen hoidosta oli sellainen, että varottiin kaikkea fyysistä rasitusta. Aktiivinen harjoittelu oli turvallista ja tarpeellista korkeintaan lasten ryhtivikojen hoidossa.

Sotien aikana kuntoutuskäsitys muuttui ja alettiin ymmärtää aktiivisen harjoittelun ja fyysisen kunnon merkitys sekä merkitys yhteiskunnan kannalta. Ortopediset leikkaukset ja traumatologia edellyttivät toiminnallisempia harjoituksia ja aktiivisia liikkeitä.

1950-luvulla polioepidemian myötä sisätautien ja lastensairauksien kuntoutus alkoi kehittyä. 1960-lukua voidaan pitää neurologisten ja sydän sairauksien kuntoutuksen kehittämisen alkuvuosikymmenenä.

Kansanterveyslaki astui Suomessa voimaan 1972. Myös fysioterapian ennaltaehkäisevät menetelmät elämäntapaohjaus, terveyskasvatus alkoivat kehittyä kyseisellä vuosikymmenellä.

Tuki-ja liikuntaelinsairauksien fysioterapian vuosikymmeniksi voi nimetä 1980-1990-lukuja.

Vuosisadan aikana tapahtuneet fysioterapeutin ammattinimikkeen muutokset heijastavat myös tapaa toteuttaa kuntoutusta passiivisesta hoitojen antajasta aktivoivaksi kuntoutumista edistäväksi terapeutiksi:

Ammattinimikkeet 1800-luvun lopusta 2000-luvulle ovat olleet Sjukgymnast/sairasvoimistelija, lääkitysvoimistelija, lääkintävoimistelijaksi ja fysioterapeutti.

Hammashoidon kehittymisestä Suomessa

1800-luvun lopulla saatiin Suomeen ensimmäinen hammaslääkäri tuoli ja Singerin ompelukoneesta jalostettu porakone. Eetteriä ja ilokaasua käytettiin puudutteena. Vuosisadan lopussa otettiin käyttöön paikallispuudutteet ja esiteltiin röntgenlaite hammaslääketieteeseen.

Hammasharjaa pidettiin ylellisyysvälineenä vielä 1800-luvun lopulla. Perheessä saattoi olla vain yksi hammasharja. Hampaidenharjausta pidettiin jopa syntinä.

1892 Helsingissä Aleksanterin yliopistossa aloitettiin hammaslääkärikoulutus.

1940-luvulla kaikki hammaslääkärit komennettiin puolustusvoimien palvelukseen, jolloin kotirintamalla hammaspalvelut vähenivät. Hammaslääkärit saivat sotakuukausipalkkaa ja naiset erityispalkkion. Työlomia myönnettiin siviilipotilaiden hoitamiseen. Sotien aikana karies väheni, koska sokeria säännösteltiin. Hoidon tarve kasvoi nopeasti 1940-luvun lopulla kun sokerin kulutus alkoi lisääntyä. Vipeholm-tutkimus 1954 osoitti sokerin olevan syy hammaskarieksen synnyssä. Monet halusivat hoitaa maksutta sotainvalideja – vuoteen 1940 mennessä jo 200 lääkäriä oli ilmoittautunut hoitamaan sotainvalideja ilmaiseksi.

Sodan jälkeen oli pulaa välineistä, laitteista, tarvikkeista – jalkapora oli vielä käytössä. Tarveaineet olivat tuontitavaa Suomeen, ja vaikea saada.

Sairauksina olivat reikiintyminen ja tulehdukset. Hoitoon mentiin säryn ja turvotuksen takia. Hoitoina olivat paikkaus, poisto ja proteesit. Penisiilinin ansiosta tulehdukset saatiin hallintaan, ennen sitä hammaperäiset infektiot olivat yleinen kuolinsyy. Paikkaamiseen käytettiin amalgaamia. Sillat ja kruunut tehtiin kullasta mitä sota-aikaan oli vaikea saada.

Poljettavan jalkaporan korvasi sähkökäyttöinenpora ”narupora” vuosien 1930-1940 aikana.

Kivun hallinta hammashoidon yhteydessä parani puudutusaineiden kehittyessä. Jos ei kunnassa ollut hammaslääkäriä, potilaat menivät kunnanlääkärin vastaanotolle.

Suomeen perustettiin vuonna 1920 yhdistys suun ja hampaiden hoidon edistämiseksi. Pian perustamisen jälkeen Mannerheimin Lastensuojeluliitto otti hoitaakseen tämän yhdistyksen.

1940-luvun lopussa hammaslääkäreitä oli Suomessa reilut 1200, 1 hammaslääkäri 3000 asukasta kohti. Hammashoitajaja kursseja aloitettiin toteuttaa 1940-luvulla ja näin saatiin apua lääkäreille.

Kunnat saivat tehtäväksi järjestää vuodesta 1957 lähtien hammashoitoa kansakoululaisille. Hammaslääkäripulan vuoksi lakiin annettiin 10 vuoden siirtymäkausi. 1950-luvulla koulussa hammashoito oli karieksenhoitoa.

1950 -luvun lopulla Turussa aloitti hammaslääketieteen koulutusyksikkö, nimeen omaan kouluhammaslääkäreiden lisäämiseksi. Koska suurin osa valmistuneista lääkäreistä sijoittui Etelä-Suomeen niin, Kuopiossa ja Oulussa aloitettiin vuonna 1973 hammaslääkärikoulutus.

1960-luvulla yhä useammalla hammaslääkärillä alkoi olla työssään apuna hammashoitaja. Puhutaan nelikäsityöskentelystä – sit down-tekniikalla. Hoitaja ja hammaslääkäri työskentelivät yhdessä. 1960-luvulla oli jo käytössä tehoimuri, röntgen ja hammaskiven poistoon ultraäänilaite.

1966 valmistuneet ensimmäiset erikoishammasteknikot saivat tehdä proteesit suoraan potilaille.

Kansanterveyslaki tuli voimaan vuonna 1972 – siinä määriteltiin hammashoito nuorille.

Tekohampaiden valmistus ja hampaiden poisto oli yleistä hampaiden hoitoa: ”Juhannuksen aika oli kovvaa aikaa, kevättalven revitykset parantunneet ja piti saada nuorison hampaat suuhun, kuka häihinsä, kuka muuten vain juhannusjuhliinsa. Aamuautojen tultua, lyötiin kipsit suuhun, otettiin purennat ja ennen iltapäivän kyytiä ehdittiin sovittaa muiden jo sovittujen aikojen välissä, sitten vei posti hampaat, jos ei kerenneet odottaa seuraavaan päivään. Potilaat osasivat reunoja viilata, jos niistä painoi (proteesien).” (Muistelo hammaslääkäri Rauha Lounila, Torniosta – Oulun hammaslääkärihistoriikissa)

Hampaiden hoitoa kotikonstein

Halosen puluveri – aspiriini, pervitiini pulveri, pyramidi pulveri, hota pulveri – sitä jopa ameriikasta pyyettiin. Happoja tuikattiin särkevän hampaan koloon: rikkihappo, suolahappo, typpihappo – saatiin ajanoloon liukenemaan koko hammas.

Lyijyvesikääreet, villasukkaan laitettu kuumavesipullo, kuuma puuro-tai savihaude, raakasianliha – läskipuoli ihoa vasten – Villahuivikääre päälle.

Hampaankoloon työnnettiin myös kanferiöljyssä kastettuja mustia lampaanvilloja. Riihen lattian alta haettiin ruumislaudasta tikku, jolla koloa kaivettiin. Kuumalla rautanaulalla poltettiin hermonpää; väännettiin mutkalle, kuumattiin kärki punaiseksi, jolla sitten hermoa painettiin.

Poromiehen konsti hammassärkyyn: otettaan poron taljasta tai koipinahasta pieni suikale, siihen pannaan pieni nokare rintalapsen kakkaa, ja se kääritään tiukaksi tolloksi ja siihen pistetään neulalla reikä ja paketti reikä puoli eespäin siihen hammaskolloon ja purraan hampaat yhteen.

Iilimadolla imettäminen – runo, jonka kertoja muistaa: iilimato hampaasta kolotuksen poistaa, imemällä ikenistä pahaa verta ottaa, lammesta tämä mato syntyy ja kasvaa mutta apteekista ostettaessa markan se maksaa.

Virtuaalikierros sairaalamuseossa

Alla olevaa kuvaa klikkaamalla pääset tutustumaan sairaalamuseosta tehtyyn virtuaaliympäristöön. Voit liikkua ympäristössä mm. klikkaamalla hiirellä lattialla olevia ympyröitä ja kääntyä raahaamalla hiirellä tai nuolinäppäimiä käyttäen. Löydät myös draamavideoita, kuvia ja kertomuksia upotteina värillisissä “palloissa”.

Sairaalamuseon virtuaalikierros
Siirry virtuaaliympäristöön klikkaamalla kuvaa (aukeaa uuteen välilehteen)

Kertomukset

Alta löydät kaikki virtuaaliympäristöön tehtyjen kertomusten äänitteet. Draamavideot löytyvät alempaa tältä sivulta.

Esineistö

Alla on kuvia sairaalamuseon esineistöstä. Sairaalamuseon kokoelmaan on kuulunut noin 3500 esinettä, joista suuri osa on erikoissairaanhoidon laitteita, välineitä ja materiaaleja. Kuvissa on mm. kirurgin työvälineitä, oppikirjoja ja lääkepakkauksia. Saat kuvan suuremmaksi klikkaamalla sitä. Voit sulkea kuvat painamalla ruksia oikeassa yläkulmassa.

Draamaa sairaalamuseossa

Tanssielokuva "Hetken olen"

Savonia-ammattikorkeakoulun tanssinopettajaopiskelijoiden, musiikinopiskelijoiden ja muotoiluopiskelijoiden yhteistyönä syntynyt teos, joka on kuvattu sairaalamuseossa ja Savonia-ammattikorkeakoulun tiloissa. Kesto 13 minuuttia.

Tarinoita sairaalamuseossa

Draamakohtaukset on kuvattu Kuopion yliopistollisen sairaalan ja Savonia-ammattikorkeakoulun yhteistyönä sairaalamuseon tiloissa. Draamavideot löytyvät alta sekä upotettuina sairaalamuseon virtuaaliympäristöön. (Youtube-soittolista)

Draamakohtaukset ovat sepitteellisiä ja kohtausten ainoa historiallinen henkilö on synnytys- ja tuberkuloosilääkäri Eva Piispanen (1877-1950). Hän on kuopiolaisen alkoholitehtailija Piispasen tytär, joka oli sairaalan lääkärinä vuosina 1913-17 ja 1923-32.

Lääkäri Eva Piispanen ja tuberkuloosin hoito

Sama vika Rahikaisella

Keskoslapsen tarina

Oppitunti leikkaussalissa

Neurologin pakeilla

Lääkitysvoimistelua

Kansliassa tapahtuu

Sivuston toteutuksesta

Tämän sivuston sisältämät materiaalit on tehty Kuopion yliopistollisen sairaalan (KYS) ja Savonia-ammattikorkeakoulun yhteistyönä liittyen Kansallinen neurokeskus – osaamiskeskittymän kehittäminen Pohjois-Savon alueella sekä Yritysyhteistyön kehittäminen kasvualoilla hankkeisiin.

Sivustolla olevat materiaalit on tuotettu alkuvuoden 2021 aikana. Itse sivusto on toteutettu syksyllä 2021 ja julkaistu sairaalamuseon 40-vuotisjuhlan yhteydessä 9.11.2021.

Sivustoa on päivitetty viimeksi 9.11.2021

Sivusto, kertomukset, 360-ympäristö ja valokuvat

Verkkosivujen suunnittelu (Savonia)
Tiina Arpola (TKI-asiantuntija)
Jesse Honkanen (TKI-asiantuntija)
Eeri Pihlajakari (lehtori)
Tuija Sairanen (lehtori)

Verkkosivujen tekninen toteutus (Savonia)
Tiina Arpola
Jesse Honkanen

Tekstien ja draamojen taustatyö (Savonia)
Savonia sosionomiaopiskelijat:
Annaleena Laurikkala
Päivi Luomala

Tuija Sairanen (lehtori)  

Kertojat ja äänitys:
Panu Pihlajakari
Kimmo Pakarinen (Savonia, “hammashoitoa kotikonstein” osuus)

Kertojan äänityksen jälkityöstö:
Tapio Minkkinen
Jesse Honkanen (Savonia)

360-ympäristön kuvaus: Tiina Arpola (Savonia)

360-ympäristön jälkityöstö:
Jesse Honkanen (Savonia)
Tuija Sairanen (Savonia)

Valokuvat: 
Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin arkisto. 
 
Lahdentaan sairaala (Linnalahti), Victor Barsokevitch: Kuopion kulttuurihistoriallinen museo B3711 
Tiina Arpola (Savonia, esineistön kuvat)
Henna Hietainen (KYS)
Henkreikä-lehti 3/2006

Tanssielokuva “Hetken olen”

Tekijöinä Savonian kulttuurialan opiskelijat. Ohjaavat opettajat musiikin lehtori Pekka Toivanen, tanssin lehtori Eeri Pihlajakari ja Design Center Jaakko Laukkanen.

Musiikki:
Minka Kaurtola, sävellys, piano, laulu
Milja Tikkanen, sävellys, harmonikka
Sulo Niiva, sävellys, kitara
Jasmin Saarela, sävellys, laulu
Pekka Toivanen, saksofoni

Äänitys ja miksaus:
Tommi Saikkonen, Kuopion Konservatorio

Koreografia ja tanssijat:
Katja Haapakoski
Mira Heiskanen

Kuvaus:
Samuli Heikkinen
Martta Holma
Olaus Hurtig

Editointi:
Samuli Heikkinen
Martta Holma
Olaus Hurtig

Puvut: Savonia-amk ja Kuopion kaupunginteatteri

Järjestely ja Catering: Merja Ålander (KYS)

Draamakohtaukset

Dramaturgia ja ohjaus:  Panu Pihlajakari  

Draaman kuvaus ja äänitys: 
Savonia muotoiluopiskelijat/Design Center:
Samuli Heikkinen
Martta Holma
Olaus Hurtig 

Kuvakäsikirjoitus: Turkka Sairanen  

Draamakohtausten rooleissa: 
Suvi Aura (Savonia) 
Henna Hietainen (KYS)
Marita Huovinen (Savonia) 
Tatu Kemppainen (KYS) 
Antti Kotimaa (Savonia) 
Raimo Kääriäinen (Savonia) 
Annaleena Laurikkala (Savonian opiskelija) 
Anne Lätti (KYS) 
Tanja Miettinen (Savonia)  
Helena Pennanen (Savonia) 
Eeri Pihlajakari (Savonia) 
Panu Pihlajakari
Tuija Sairanen (Savonia)
Jonna Väisänen (Savonia) 
Merja Ålander (KYS)

Editointi:
Tiina Arpola (Savonia)
Jesse Honkanen (Savonia)

Puvut: Kuopion kaupunginteatteri 

Järjestely ja Catering: Merja Ålander (KYS)

Muut julkaisut

Sairaalamuseo herää henkiin tarinoiden, musiikin sekä tanssin keinoin (KYS, huhtikuu 2021)

Sairaalamuseon tunnelmat muuttuvat tanssin kielelle (KYS, toukokuu 2021)

Sairaalan historian haamut (Savonian legendat -podcastsarja, kesäkuu 2021)

Materiaalien käytöstä

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirillä ja Savonia-ammattikorkeakoululla on kaikki oikeudet tälle sivustolle tehtyyn sisältöön. Verkkosivuille voi tehdä linkityksiä ja tekstiä voi lainata, mutta kaikissa tapauksissa lähde on aina mainittava, jos muuta ei sovita. Muun aineiston käyttämisestä pitää aina sopia erikseen Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin viestintäyksikön kanssa.

Yhteydenotot

Sairaalamuseoon liittyvät kysymykset voi laittaa Merja Ålanderille (KYS): merja.alander(at)kuh.fi

Sivuston toimintaan liittyvät viestit voi laittaa Jesse Honkaselle (Savonia): jesse.honkanen(at)savonia.fi

Materiaalien käyttöön ja muihin aiheisiin liittyvät viestit Petteri Alanko (KYS): petteri.alanko(at)kuh.fi

Sivuston saavutettavuus

Näytä saavutettavuusseloste

EU_EAKR_FI_vertical_20mm_rgb